Tiistaina aloitimme matkan Viipurin ja sen läheisten Kannaksen rintamapaikkojen läpi takaisin Suomeen. Rintamalinjojen paikoilla käyminen asetti sodasta opitut ja kuullut tapahtumat aivan uudenlaiseen perspektiiviin. Pistävän kylmässä talvisäässä ampumahautojen ja korsujen äärellä saattoi vain kuvitella millaista on ollut käydä asemasotaa.
Paluumatakalla Viipurissa meitä opasti sotahistorian harrastaja ja museon omistaja Bair Irincheev. Hän kertoi meille niin Viipurin menetyksestä kuin Tali-Ihantalan taisteluista. Kävimme muun muassa Tali-Ihantalan taisteluiden tulenjohtopaikalla, joka oli periaatteessa kolmen ison kiven rykelmä. Kivien taakse oli hyvä piiloutua, sillä niiden alle pystyi suojautumaan pommituksilta.
Samoissa jalanjäljissä, joissa suomalaiset olivat jatkosodan aikana kulkeneet, teki sodasta ensimmäistä kertaa realistisen. Se oli aiemmin näyttäytynyt hirveänä tapahtumana, joka oli tapahtunut yli 70 vuotta sitten. Ensimmäistä kertaa oli mahdollista edes jollakin tavalla käsittää, millaisesta taistelusta oli ollut kyse.
Tali-Ihantalan synkistä tunnelmista siirryimme Viipurin Sotahistorialliseen museoon, joka sijaitsi Viipurin keskustassa, vanhalla kasarmialueella. Museossa saimme pitää käsissä niin suomalaisia kuin neuvostoliittolaisia aseita ja pukea päällemme armeijoiden univormuja. Bair kertoi meille myös kasarmialueen historiasta ja aseiden käytöstä sekä niiden historiasta.
Tapahtumarikkaan ja opettavaisen päivän aikana kävimme myös jopa legendaariseksi tituleeratussa Viipurin Pyöreässä tornissa. Hieman synkähkön, mutta toisaalta upean tunnelman ansiosta torni loi hyvän kuvan siitä, millainen Pyöreästä ja vanhasta tornista avautui pienten ikkunoiden läpi näkymä pitkälle kaikkiin suuntiin.
Ulos päästyämme päädyimme kaikki tietysti kauppahalliin. Sieltä monet päätyivät ostamaan avaimenperiä ja erilaisia patsaita kotiin viemisiksi. Myös karvalakit olivat (yllätys yllätys) kova vientituote.
Kokonaisuudessaan Viipuri oli erittäin hieno, vaikkakin hieman karun näköinen kaupunki. Talot olivat vanhoja ja hieman ränsistyneitä, mutta antoivat kuitenkin selvän kuvan kaupungista. Kaupungin komea historia oli selvästi nähtävissä, vaikka selväksi kävi myös etteivät neuvostoajat olleet kohdelleet kaupunkia hyvin, eikä kaupungin kunnostaminen ole ollut Venäjän valtion suurimpia intressejä.
Koko Viipurin kaupungista jäi kuitenkin yhtenä isona osana mieleen se, että tämä pieni karu kaupunki tuoksui siltä kuin olisi ollut Linnanmäellä, eli miltäs muultakaan kuin hattaralta.
Iris Fontell, Otto Litkey ja Ella Kaidesoja
Kommentit
Lähetä kommentti